IHME 10 vuotta: kaikkien IHMEeksi

15/03/2018
True FinnTrue Finn, tuotantokuva. Kuva: Veikko Somerpuro

”Siis mitä, ei maksa mitään?” Moni ei ollut uskoa, että ostokset saisi todella mukaan ilmaiseksi. Näin tapahtui vuonna 2011, kun tanskalaisen taiteilijaryhmä SUPERFLEXin Free shop -projekti toteutui eri puolilla Helsinkiä: Kauppatorilla, Hakaniemen hallissa, ekokauppa Ruohonjuuressa ja Digeliuksen Viiskulman levykaupassa. Vuonna 2015 kaupunkilaiset yllätti Jeremy Dellerin Saa koskea, jossa museoesineet päätyivät vitriineistä ihmisten käsiin niin kauppakeskuksissa, urheiluhallilla kuin terveysasemallakin. ”Maaginen fiilis”, kolme miljardia vuotta vanhaa meteoriittia kädessään pidellyt kuvasi tunnettaan.

IHME-teos on voinut sattua kohdalle ilman ennakkovaroitusta. Koko kymmenenvuotisen historiansa ajan IHME on toiminut tällaisena taiteen sala-altistajana. Ei vähiten siksi, että erilaisten yleisöjen tavoittaminen on ollut alusta saakka toiminnan tärkeimpiä tavoitteita.

Yhteinen tekijä: taide

”Yhdeksi toiminnan painopisteeksi valittiin yhteisöllisyys. Haluttiin että teos kiinnittyy myös suomalaiseen yhteiskuntaan tai erilaisiin yhteisöihin sen sisällä”, IHMEen toiminnan käynnistänyt Tuula Arkio kertoo Taidesäätiö Pro Arten perustamis- ja festivaalin suunnitteluvaiheesta. Pyrkimyksenä oli tehdä nykytaiteesta entistä saavutettavampaa erilaisille yleisöille ja siten Arkion toivomalla tavalla vaikuttaa siihen, että taidemaailma keskittyisi ”ennätyksiä rikkovien huutokauppahintojen, ylellisten taidekutsujen hohteen ja objektikeskeisen ajattelun” sijaan enemmän sosiaalisiin suhteisiin.

Jos joidenkin IHME-teosten kohdalla taideprojektiin päätyminen on ollut täysin sattumanvaraista, niin joukossa on ollut myös teoksia, joihin osallistuminen on ollut tietoinen päätös. Quebecinsuomalainen Martin-Éric Racine päätti lähteä mukaan vuoden 2014 IHME-teokseen Yael Bartanan True Finn -elokuvaan tutun tuottajan ehdotuksesta. Mukaan valitut eritaustaiset suomalaiset asuivat yhdessä viikon. Syntyi utooppinen kokeilu ja neuvottelua suomalaisuudesta. ”Jossain haastattelussa taiteilija sanoi olettaneensa, että projektista syntyisi räjähdysherkkä tilanne, ja yllättyneensä myöhemmin, että ainakin hetkellisesti utopia vaikutti toteutuneen. Itsekin yllätyin miten paljon avaramielisyyttä ja uteliaisuutta joukossamme oli, puolin ja toisin – mukana oli kuitenkin sekä hyvin uskonnollisia ihmisiä että esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvia”, Racine muistelee neljän vuoden takaisia kuvauksia.

Bartanan IHME-teos on esimerkki projektista, jota ei tuotettu jo olemassa olevalle yhteisölle. Yhteisö syntyi teoksen ympärille. ”Taide ei yhdistä vain niitä, jotka ajattelevat samalla tavalla ja joille samat asiat ovat tärkeitä. Taideteos voi koota yhteen joukon ihmisiä, joita ei aluksi yhdistä mikään muu kuin teos itse”, pohtii teoksen kuraattori ja IHMEen toiminnanjohtaja Paula Toppila.

Yleisötyötä koko festivaali

Vuodesta 2012 festivaalin osana on toteutunut myös yleisötyön kokonaisuus IHME-koulu. Yhteistyöprojektit Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen muunto-opiskelijoiden ja Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden kanssa ovat vieneet nykytaiteen niin koululuokkiin kuin nuorisotaloillekin.

”Yhteistyö on tarjonnut festivaalille keinon ulottaa ohjelmistoa koulujen suuntaan ja meille luontevan tilaisuuden kokeilla ja tutkia nykytaiteen toimintatapojen pedagogisia mahdollisuuksia erilaisissa kouluympäristöissä. Periaatteessa siis täydellinen win-win-tilanne”, iloitsee IHME-kouluprojektien pitkäaikainen vastuuopettaja, kuvataidekasvatuksen lehtori Marja Rastas Aallon Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. ”Jos IHME-teokset ovat vuosien mittaan tuottaneet arjen katkoksia julkiseen tilaan, jotain samankaltaista kouluprojekteissakin on voinut havaita pienemmässä mittakaavassa. Nuoret ovat projektin puitteissa vinksauttaneet kouluyhteisöjensä arkea taideteoillaan”, Rastas kuvaa ja kertoo esimerkin: ”Erään koulun opettajainhuoneessa odottaa nyt aikakapseli, johon oppilaat säilöivät omaan ja koulunsa historiaan, nykyhetkeen sekä tulevaisuuden haaveisiinsa liittyviä dokumentteja. Aikakapselin innoittajana toimivat Jeremy Dellerin teokset, ja se on määrä avata kymmenen vuoden kuluttua sinetöimisestään.”

IHMEen yhteistyö Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden ja kulttuurisen nuorisotyön kanssa on jatkunut myös jo kuutisen vuotta. Taiteilijavetoisissa projekteissa mukana on ollut taiteilijan lisäksi nuorisotalojen ohjaajia ja tuottaja. IHME-pajoista viisi tuottanut Jonna Kalliomäki on ollut taiteilijan side nuorisotalokulttuuriin.IHME on rohkeasti antanut nuorille mahdollisuuden vaikuttaa taiteen kautta omaan ympäristöönsä ja toimia taiteen tekijöinä”, hän toteaa ja jatkaa: ”Toisinaan työpajojen haasteena on ollut niiden hetkellisyys. Nuorisotalo on kuin energinen kupla, ja onnistuakseen IHME-pajojen tulee sykkiä samassa tahdissa. Täytyy sanoa, että tempo on aika ajoin nopeaa.” Vuoden 2015 IHME-pajan huipennus oli Kalliomäelle yksi mieleenpainuvimpia hetkiä: ”Ensimmäistä kertaa Kansallismuseon historiassa siellä järjestettiin rap-keikka. Tätä IHME on parhaimmillaan, jotain aivan uutta paikoissa, joissa sitä ei ole totuttu kokemaan.”

IHMEessä yleisötyö ei kuitenkaan rajoitu pelkästään koulu- tai nuorten projekteihin. ”Itse miellän että koko teoksen rinnalla toteutuva ohjelma on osa yleisötyötä, jota teemme”, kertoo IHME-koulua IHMEessä koordinoiva Päivi Matala. Festivaaliohjelma on tarjonnut alustan ajatustenvaihdolle ja muillekin tavoille osallistua. ”Viimeisten kymmenen vuoden aikana keskustelu julkisesta taiteesta on IHMEen ansiosta ottanut askeleen eteenpäin”, arvioi useana vuonna festivaalille osallistunut Ars Fennica -palkittu Oliver Kochta-Kalleinen. ”Näin 10-vuotisjuhlan alla joitain formaatteja on tietenkin paikallaan arvioida uudelleen. Ovatko esimerkiksi puhujavieraiden luennot paras tapa jakaa ja tuottaa tietoa? Mutta luotan siihen, että IHME jatkaa kokeiluja sekä julkisen taiteen että siihen liittyvän tiedon tuotannon parissa.”